Takaisin joogamatolle

TAKAISIN JOOGAMATOLLE -VERKKOKURSSI

Onko viime kerrasta joogamatolla jo aikaa? Tämän kurssin avulla pääset taas harjoituksen pariin!

Kurssille pääset helposti mukaan Joogaman oman verkkokaupan kautta.

Onko tilanteesi ehkä jokin näistä:

  • Olet kokeillut joogaa satunnaisesti ja pitänyt siitä, mutta sen tekeminen ei ole muodostunut tavaksi.
  • Olet käynyt joogatunneilla, mutta niillä käyminen on syystä tai toisesta jäänyt tai tuntien järjestämisessä on ollut esimerkiksi kesätauko. 
  • Olet tehnyt joogaa säännöllisesti mutta harjoitus on jäänyt tauolle, ja nyt palaaminen tunneille tai kotona harjoittelemiseen tuntuu haastavalta.

Paluu harjoitukseen saattaa tuntua ikuiselta ”pitäisi” tai ”olisi kiva”-ajatukselta, joka roikkuu to do -listalla. Tunneille osallistuminen saattaa kiinnostaa, mutta lähteminen on vaikea saada aikaiseksi. Viime kerran jälkeen on tapahtunut ehkä paljonkin muutoksia ja paluu harjoituksen pariin saattaa jopa jännittää.

Takaisin joogamatolle -verkkokurssi on matalan kynnyksen lyhytkurssi, joka on tarkoitettu tukemaan ja kannustamaan joogaharjoitukseen paluuta. Se sisältää asanaharjoituksia, jotka ovat tasoltaan sopivia harjoitukseen totuttelevalle, sekä viikon teemaan liittyviä tekniikkaosioita. Tekniikkasisältö on yleisluontoista ja asanaesimerkit perustasoa, kurssi sopii monelle harjoittelijalle.

Kurssisisältö on jaettu neljään osioon, joista jokaisella on teema.
Viikkoteemat ja pääaiheet:

Viikko 1: Suunta ylöspäin
Asanan perusta

Viikko 2: Kohti keskustaa
Tasapaino
Selän kierto

Viikko 3: Voiman lähteellä
Core

Meditaatio

Viikko 4: Rauhoittuminen hengitykseen
Palauttava harjoitus
Passiivinen ja aktiivinen hengitys

Kurssilla annetaan esimerkinomainen aikataulu, jota voit halutessasi seurata. Teeman voit tehdä valintasi mukaan yhtenä, kahtena tai kolmena päivänä viikossa, yhden harjoituskerran ollessa valitsemastasi sisällöstä riippuen noin 10-50 min. Kurssisisältö sopii myös tehtäväksi pidemmällä ajanjaksolla: voit siis vaihtoehtoisesti venyttää kurssiaikaa pidemmäksi kuin kuukaudeksi. 

KURSSI SISÄLTÄÄ:
8 asanaharjoitusta (30-40 min)
13 tekniikkaharjoitusta (5-10 min)

Voit edetä kurssilla ehdotetun mukaisesti tai valita sisällöstä sinua kiinnostavat aihepiirit.

Kurssi on sisällytetty Joogama Online Tunnit Kuukausipassiin: passi on kurssilaisen käytössä 31 päivää ostohetkestä. Kurssimateriaali on samalla alustalla kuin kaikki muu Joogama Online Tunnit -tallennealustan sisältö (asana- ja hengitysharjoituksia sekä teoriaa) – samaan hintaan saat siis käyttöösi koko online-sisällön

Kurssi on osa myös Joogama Online Tunnit Kausipassin sisältöä. Kausipassi tarjolla rajoitettuina aikoina.

HINTA – sis. alv 24 %
Kuukausipassi: 25,90 euroa

Maksutavatverkkopankki, liikuntaedut, tilisiirto

Osallistuminen on helppoa: käyttöpassin voit lunastaa Joogaman oman verkkokaupan kautta. 

Maksutapoja on useita, myös liikuntaeduilla voi maksaa. Saat omat tunnukset, joiden avulla voit käyttää materiaaleja milloin sinulle sopii. Tilaus on kertaluonteinen, mutta käyttäjätunnuksien avulla tilauksen voi uusia kätevästi, jos haluat pidemmän käyttöjakson materiaaleihin.

Nyt on hyvä hetki palata taas joogan pariin! 
Mukaan pääset tämän linkin kautta!

Haluaisitko ajankohtaisen tiedotuksen tulevasta verkko-opetuksesta? 
Voit liittyä Joogama Online-uutiskirjeen tilaajaksi tästä linkistä